Beurer - 100 vuotta terveyttä ja hyvinvointia
Vuonna 1919 ensimmäinen maailmansota oli juuri päättynyt. Pariskunta Käthe ja Eugen Beurer elivät vaatimattomissa ja köyhissä oloissa Ulmin kaupungissa lounais-Saksassa. Eräänä päivänä he pohtivat seuraavaa: Millä tavoin voisimme elättää itsemme ja samalla tuoda lämpöä näinä pimeinä ja kylminä aikoina?
Yhtäkkiä pariskunta, erityisesti Käthe Beurer keksi idean sähköisistä lämpötyynyistä. Lämpötyyny olisi täydellinen lämmönlähde kotiin, ja sitä paitsi tehokkaampi vaihtoehto sängylle tai lämminvesipulloille. Tuohon aikaan ne olivat yleinen keino pysyä lämpimänä.
Vielä samana vuonna he perustivat oman yrityksen ja aloittivat lämmitystyynyjen valmistuksen. Tähän he käyttivät kahta kotona olevaa ompelukonetta. Lämpötyynyistä tuli menestys, ja pian yritys alkoi kasvaa.
Beurerin yrittäjähenki ja yrittäjyys ovat säilyneet sukupolvien ajan. Vuodesta 2003 lähtien Maco Bühler on huolehtinut yrityksestä ja jatkanut sen perintöä – jo neljännessä polvessa.
Vuonna 2019 juhlittiin Beurerin 100-vuotista taivalta. Näiden 100 vuoden aikana perheyrityksestä on kasvanut globaali yritys, jolla on yli 1000 työntekijää. Kaikki alkoi lämpötyynystä, ja nyt Beurerilla on valikoimissaan yli 500 tuotetta.
Lämpötyyny löytyy tietysti edelleen valikoimasta, ja sen lisäksi valikoimaa on laajennettu lukuisilla muillakin lämpötuotteilla. Beurerin valikoimasta löytyy tietysti myös paljon muita laadukkaita tuotteita. Valikoimasta löytyy nykyään muun muassa kauneus- ja hyvinvointituotteita, lääkinnällisiä tuotteita ja aktiviteettituotteita. Kaikki nämä noudattelevat Käthen ja Eugen Beurerin alkuperäistä ideaa yli 100 vuoden takaa: auttaa ihmisiä parantamaan terveyttään ja hyvinvointiaan.